Hänen sydämensä oli
kevyt kuin pääskysen
lento, raskas kuin
valtamerten paino.
Molempia samaan
aikaan.
Kun kaikki kaunis pääsee virtaamaan sisään
Voi olla, että et ehkä koskaan
tule saamaan selitystä sille,
miksi kaikki kävi niin kuin kävi.
Miksi maa tippui jalkojesi alta.
Miksi toinen ei pystynyt puhua.
Mutta älä anna sen estää sinua
paranemasta. Sillä niin raa’alta
kuin se tuntuukin, sydän on
säyseimmillään silloin, kun
se on särkynyt auki. Ja kaikki
kaunis pääsee virtaamaan
sisään.
Jokainen tapa on oikea
Jokainen tapa on oikea
olla nainen, ja rakkauden
kapinallinen.
Ei siinä sen kummempaa
Nainen, joka ei halua lapsia
on nainen, joka haluaa
muita asioita. Ei siinä sen
kummempaa. Ja rakkautta,
sitä on niin montaa sorttia.
Mitä niitä vertaamaan.
Kultahippuja
En minä tarvinnut
muuta vakuuttelua.
Sinä pidit minun palasia
kuin kultahippuja.
Jossain kaukana jäätikkö räsähtää
”En enää jaksa tällaista”,
kuumeni äitimaa ja
tulvi yli äyräidensä.
Jossain kaukana jäätikkö
räsähtää, varovasti, kuin
kysyäkseen, aukeaako
sydän.
Tarkoitettu virtaamaan
Rakkaani,
älä seiso jokiesi tiellä.
Mitä ikinä nyt sisälläsi
tunnetkaan, se on täysin
luonnollista. Kuin vesi,
jonka on tarkoitus
virrata.
Hän päästi syvät joet virtaamaan
Hän ei pystynyt enää
kantamaan vuorenrinteitä
mukanaan. Niin hän aukaisi
padot ja päästi syvät joet
virtaamaan. Se mitä ei
voinut samein pisaroin
huuhtoa, sen kylkeen oli
viimein lupa polvistua.
Painaa hellästi poskensa.
Jonkun toisen rinnalla
Aina kauneimmatkaan tarinat
eivät pääty tavalla, joka niiden
kuuluisi ansaita. Joskus aikojen
saatossa palaset vain ajautuvat
niin kauaksi toisista, ettei niistä
millään saa tehtyä enää yhteistä
mosaiikkia. Ei vaikka kullalla
koristelisi. Silloin molempien
on parempi myöntyä, ja hajota.
Tulla ehjäksi jonkun toisen
rinnalla.
Sydän puhkesi täyteen viljaan
Sinä kesänä
tuuli teki tukkaan pesää
iho hengitti kilpaa puiden kanssa
päivänkakkara kiertyi korvan taakse
suu maistui metsältä ja mansikoilta
katseessa lepäsi järven tyyni pinta
savipohjassa jalkojen painaumat.
Sinä kesänä aika lipui kuin joutsenet
joenuomaa pitkin, eleettömästi, mutta
varmasti, sydän puhkesi täyteen
viljaan. Luonto oli muuttanut
häneen.
