Kiitoskirje

Rakas kumppani,

Kirjoitan sinulle, koska haluan kiittää kaikista kolmestakymmenestä yhteisestä vuodesta. Sinä aikana olen oppinut tuntemaan sinut, en koskaan täysin, mutta koko ajan paremmin. Suhteeseemme on mahtunut monenlaisia vaiheita: perus- ja huippukausia, hyviä ja vaikeita aikoja.Välillä suhteemme on ollut katkolla, toisinaan vaikeasti selitettävissä. Osan aikaa olemme vain olleet, koska satumme olemaan.

Nuorempana toivoin, että olisit ollut toisenlainen, miehekkäämpi tai sirompi, enemmän naisenkaltainen. Yritin muuttaa sinua, myönnän. En ole aina ollut helppo kumppani, epävarmana heijastin sinuun omat puutteeni.  Tunnen yhä arpesi siellä, minne olen ne kaivertanut, kipukohtasi, muistona tarpeista, joita olen toistuvasti laiminlyönyt. Liian monta kertaa olen puskenut sinut äärirajoillesi, ja niiden ylitse. Pikku hiljaa ole oppinut kuuntelemaan, mitä sinulla on sanottavana. Toisinaan vastaaminen kestää vieläkin.

Vaikka suhteemme on nykyään seesteinen, joskus on kommunikaatio-ongelmia. Useimmiten minä olen syypää, saatat sinäkin olla hieman herkkänahkainen.  Ongelmat ovat kuitenkin pieniä verrattuna siihen, mitä olemme saaneet kokea – arjen iloa, oppimista ja yhteen kasvua. Olen hyvä tekemään aloitteita, sinä saat minut nauramaan. Yhdessä pystymme nousemaan pilviin ja palaamaan takaisin maan pinnalle. Ensimmäinen on vahvuutemme, jälkimmäistä yhä harjoittelemme.

Viime aikoina olen alkanut luottaa sinuun enemmän kuin itseeni. Taidat sittenkin olla meistä se viisaampi. Tiedät, mihin pystyn ja mihin en. Muistutat minua aina, kunhan vain kuuntelen. Toivon, että suhteemme jatkuu ja syvenee. Vaikka haasteita tuskin tulee puuttumaan, olen taas valmis kasvamaan.  Haluan sinun tietävän, että osat ovat vaihtumassa. Ennen menimme minun tahdolla, nyt sinun ehdoilla. Kiitos, että olet ollut kärsivällinen.

T: Kanssa-asukas

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s