Mustaa lunta

Ehkä vietin liian paljon aikaa ihmisten parissa,
sillä jossain vaiheessa aloin pelätä valon puutetta
Jotenkin siinä menivät sekaisin kylmyys ja kyynisyys
horros ja välinpitämättömyys
talvehtiminen ja periksi antaminen
Joka kerta kun lehdet tippuivat, tuntui kuin elämä pysähtyisi
osa minusta irtoaisi
lopun kuollessa pystyyn vasten tahtoani
Talvi-iltaisin poltin ihoni kynttilänvalossa
odottaen, että joku keksisi pimeydelle suojakertoimen
Ei tullut mieleenkään, että lehtivihreän voisi kerätä talteen
tai että näkökulmani oli kovin mustavalkoinen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s