Siristys

Milloin minusta tuli tällainen,
sisältä aristava, piilonaarmuinen?
Ennen luulin kestäväni aivan kaiken,
nyt en ilman haarniskaa saata
edes uutisia lukea
on kuin sisälläni asuisi verta vuotava maailma
Siksi minä janoan puhkeavia kukkia,
linnun laulua,
etsin keväistä niittyä, johon astua,
ihmistä, jonka kädestä ottaa kiinni,
kun ikkunoista sataa lunta
maanpinta järisee
padot tulvivat
ja pilviin ei enää yletä
Joskus on vaan pakko siristää silmiä
Edes yksi aisti vähemmän
säästää sydäntä.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s