Kieroon kääntyvillä kujilla

Jos maltat pysähtyä katsomaan,
valkohampainen kalaparvi saa
sinutkin pian nauramaan
vieressä punaposkisella pupulla
on vegaania asiaa
tatuoitu ovi tahtoo lisää rakkautta
kulman takana vihreä kukkalaatta
kiipeää kohti kattoa
katukyltin päällä käärme
laulaa Manu Chaoa
vastapäätä roikkuu sohva,
ja mosaiikki-Madonna
Risteyksessä runo
odottaa seuraavaa ohikulkijaa,
kieltomerkki osoittaa
taas mieltään auktoriteeteille, ei avaruusolioille,
videopelistä tutuille öisille vierailijoille,
jotka nekin haluavat
Ciutat Vellan kapeille kaduille,
missä monta ala- ja ylämaailmaa
kohtaavat toisensa
ja toista miljoonaa tallaajaa
Kieroon kääntyvillä kujilla on vaan
niin paljon enemmän tilaa

tilaa
olla
ja ilmaista.

Saippuasuudelma a la Barcelona

Viimeisenä iltana riemukaaren juurella
jättiläismäinen saippuakupla
lässähtää vasten kasvojani
Toivon, ettei sitä tarvitsisi koskaan pestä pois,
että jäisit minuun kiinni
kuin kotikulman pidetty graffiti
auringon paahtamaan betoniseinään
Värikäs, iloinen, naiivi,
hieman lapsellinen,
sellainen kuin minäkin
pohjimmiltani
ja tänne tultuani,
täältä lähdettyäni,
jätettyäni vanhat sulkani
ajelehtimaan vapaasti sokkeloisille kujillesi,
leijumaan tasaisten kattojesi ylle
kevyinä
kuin kuolleet,
jotka eivät malta pysyä poissa
vaan palaavat kummittelemaan
Rakkaansa luokse,
tähän yhteen ainoaan kaupunkiin
kuin ikuiset haaveilijat
samaan retriittiin.

Ihmisiä kotimatkalla

En osaa sanoa, miltä vaatekauppojen ikkunat näyttävät, mutta tiedän, keitä kadulla työskentelee. Tunnen korttelimme ostoskärryjä työntävät keräilijät ulkonäöltä. Olen laskenut, montako maakuupussia on lähimmän pankkiautomaatin sisällä. Tiedän, minkä kadun varrella ihmiset vaihtuvat ja missä kulmassa tapaan tutut kasvot. Vanha kyttyräselkäinen mies tekee pitkää päivää. Hän luottaa ”hola-hola-hola-holaan” ja toiseen mantraan, josta en saa selvää. Radiota kuunteleva koditon on Plaça Catalunyan metropysäkillä vain aamuisin. Yleensä hymyilee, eilen puoli kahdeksalta hän nukkui seinää vasten. El Corte Inglésin ohi Ronda de Sant Pere -katua eteenpäin kävellessä olen tavannut heitä eniten – isäni, äitini, isoveljeni, oman ikäisiäni ihmisiä. Osa tuo paikalle perheenjäsenensä, kuvina ja tarinoina. Joillakin on mukanaan Jeesus, tai neitsyt Maria tai molemmat. Toiset luottavat eläimiin. Yksi labradorinnoutaja on jäänyt erityisesti mieleen. Sillä oli kiiltävä musta turkki ja Havaiji-lei kaulassa. Myöhemmin samassa paikassa näin, kun eräs pahvilaatikkoa kantava nainen kyykistyi korkokenkineen kadunnaisen luokse, ojentaakseen jotain, kaksi palaa kakkua. Kaikki kolme naista kadun kulmassa hymyilivät. Yksi kotiovelle asti.

Huone katolla

Katolla on kotini
Siellä on kuu
Avaruus, hiljaisuus
Pimeyden syliin siipeni laskeutuvat
Tähtien valossa sieluni lepää
Taivaankansi peittonaan.

Kun aurinko astelee kylään
Päästän säteen sisään
Se kutsuu minut takaisin vilinään
Houkuttelee mukanaan
Alhaalla sykkivän kaupungin
Kiihkeään elämään.