Vahva kuin puunrunko

metsanreuna_Vihreä2
Metsän reuna oli ainut paikka,
jossa hän todella kumarsi.
Hän halusi kasvaa isoksi ja
vahvaksi kuin puunrunko.
Sellaiseksi, joka ei lytännyt
ketään eikä tullut kenenkään
tallaamaksi, mutta jonka
pelkkä läsnäolo sai hengityksen
virtaamaan syvemmin, sielun
huokaisemaan helpotuksesta.

Kunnes se muuttuu todeksi

minalennan_lime
”Teeskentele, kunnes se muuttuu
todeksi”,
luin kerran jostakin ja
siitä lähtien olen askeltanut astetta
kevyemmin. Olen poiminut
matkalta jokaisen tippuneen sulan
ja höyhenen, liimannut ne nätisti
yhteen. Kuvitellut monta kertaa
mielessäni sen hetken, kun tuuli
tulee ja tarttuu siipiini ja miten
puun takaa se sitten tuleekaan.
“Nyt minä lennän.”

Kainalo ja sen yllä olkapää

pitkospuut_Roosa
Seuraan sormillani ihoni kartastoa, sen merkattuja polkuja. Pysähdyn hetkeksi arpeni varrelle. Se on kapea ja vaalea kuin elämän läpi kulkeva pitkospuu. Hyväilen reisieni periksiantanutta maastoa, kohtia, joissa halkeamat seuraavat toisiaan, muistuttavat roudasta ja päivistä, jolloin kevät on tullut liian aikaisin. Liu’utan peukaloani suojaisiin poimuihin, sinne, missä voi piiloutua muiden katseilta, olla samaan aikaan täysin turvassa ja jatkuvasti alttiina. Kipuan kylkiäni pitkin ylöspäin. Jossakin kaiken upottavan alla luut kuin tikapuut. Ja minä nojaan niihin. Tietämättäni olen tehnyt niin aina, luottanut jonkin kantavan ja pitävän pystyssä. Viimeisen askelman jälkeen koittaa pehmeä pimeys. Saavun paikkaan, joka on ollut itselleni lähes näkymätön, mutta hyvä niin monelle. Se tekee minut onnelliseksi. Kainalo ja sen yllä olkapää. Miten paljon ne kantavatkaan mukana sellaista, mitä yksikään peili ei heijasta. Sillä sanoi kuka mitä tahansa, minun luontoni on kantanut yhden elämän ja pitänyt sylissään monta.