Sinä olet helmikuun aurinko puhtaassa lumihangessa.
Niin kirkas, että on pakko siristää.
Pitkän talven jälkeen. Kiitos.
Avainsana-arkisto: aurinko
Latva kohti aurinkoa
”Kiitos seurasta, kanssasi oli hyvä kasvaa”, sanoi puu vierustoverilleen.
Vaikka latva kaartoi jo kohti aurinkoa, hän tiesi juurten pysyvän yhdessä.
Valoon kallellaan
Ӏiti,
miksi hän kasvaa noin kallellaan?”,
kysyi pieni koivun taimi kasvualustaltaan
ja mietti, miten vinossa on mahdollista
nousta ilman että kaatuu.
”Pikkuinen,
jokainen puu on erilainen.
Toiset tarvitsevat enemmän valoa.”
Taivaanrannanmaalaus
”Katso miten kauniisti aurinko maalaa”,
viittoi koivu oksillaan
ja kaikki kääntyivät,
paitsi yksi,
jonka latva nuokkui varjossa.
Muutos otti aikansa.
Varjo
Tunteakseen auringon todellisen voiman
puu katsoi alaspäin ja tervehti varjoaan.
Vielä kerran
Vielä kerran. Lämmin merituuli kietoi kätensä ympärilleni.
Vielä kerran. Aurinko peitti ihoni suudelmin.
Vielä kerran, ennen kuin syksy laskeutui väliimme,
talvi katkaisi yhteyden. Tunsin jo tulevan kaipauksen.
Siis vielä viimeisen kerran, vannoin, että päästäisin irti.
Halusin vain kokea sen, vielä kerran.
Aurinkoon
Jotkut ihmiset luulivat,
etten ollut koskaan nähnyt pimeää.
Totuus oli, että tunsin sen nahoissani joka hetki.
Siksi käännyin aina aurinkoon,
kastelin kukkia sylissäni.
Eri elementtejä
Luulen, että kaikki alkoi siitä
kun löysin kuuni
vai siitä kun kadotit aurinkosi?
Minä aloin virrata
ilman lisäksi myös vetenä
samaan aikaan
kun sinä koitit tarttua johonkin
ihan mihin tahansa
pysyvämpään kuin minä.
Ilman varoitusta
mitään ei ollut tehtävissä.
Meistä oli tullut eri elementtejä.
Kuutulkkaus
Kuu tulkkasi
aurinko käänsi
samalle sivulle senkin,
mihin ei ollut sanoja.
Kun lakkaat odottamasta
Kun luulet sen olevan vihdoin ohitse
tulee räntäsade
märkänä vasten kasvojasi
Kesä on vasta kun olet
jo lakannut odottamasta
sillä valo palaa hiljaa hiipien
käy ovellasi kerran jos toisenkin
ollakseen lopultakin valmis
jäämään koko yöksi.
