“Pärjään hyvin yksinkin”,
minä sanoin ja näytin
vakaalta jokaista hius-
karvaa myöten. Mutta
sisälläni maailma oli
kiepsahtanut niin rajusti
ympäri, että hädin tuskin
näin edes eteeni.
Avainsana-arkisto: elämä
Kaikki makea mikä tulee
Hani,
kiitä elämää siitä,
että kaikki ei ole ollut
yhtä hunajaa.
Sen ansiosta sinä olet
nyt sitkeää tekoa.
Ja kaikki makea mikä
tulee, se on enemmän
kuin ansaittua.
Kaikella on aikansa
Vasta kun ulkona
on tarpeeksi tyyntä,
voi sisäinen myrsky
nousta.
— kaikella on aikansa
Niin kirkas on se valo
Ehkä haavoja ei ole tarkoitus
koskaan täysin unohtaa, mutta
ajan myötä niitä on mahdollista
oppia kantamaan hellästi mukanaan.
Ja jopa nauttimaan. Niin kevyt on
askel ja kirkas se valo, joka syvien
varjojen perässä seuraa.
Se hetki, kun voi katsoa taaksepäin
Rakkaani,
ei sitä tarvitse hävetä,
että aina ei pysty elämään
tässä hetkessä.
Joskus ainut tapa mennä
eteenpäin on matkustaa
tulevaisuuteen. Kuvitella
mielessään se hetki,
kun voi katsoa taaksepäin
ja miettiä, mistä kaikesta
on selviytynyt.
Älä koskaan pyydä anteeksi sitä
Älä koskaan pyydä anteeksi sitä, että
kehosi tuntee kaukaistenkin merien
tyrskyt. Että et voi olla näkemättä
asioita, joiden kohdalla moni muu
sulkee silmänsä. Että hiuksesi ovat
toisinaan takussa vaaleanpunaisesta
pilvenhattarasta. Että seuraat mie-
luummin luonnon kuin ihmisten
rytmiä. Että valosi saa toiset pakene-
maan, toiset etsiytymään luoksesi.
Älä koskaan pyydä anteeksi sitä, että
kuljet sydän auki etkä suostu piilotta-
maan haavojasi.
Kun aurinko sittenkin nousee
”Rakasta itseäsi”, sanotaan, mutta joskus
kauneimmat teot itseään kohtaan syntyvät
pelosta. Pelosta, että ei jaksa. Pelosta,
että harmaa pitkä tunneli on ennen pitkää
imaisemassa kaiken sen, missä oli ennen
värejä. Kevään silmiä pakottavan taivaan,
kesäisen metsän ylitsepursuavan vihreän,
syksystä liekehtivän maan, lehdet jotka
keräävät vielä rohkeutta, kaamoksen su-
muiset vivahteet. Sen hetken, kun aurin-
ko sittenkin nousee. Ei, minulle ei olisi
toiminut sana rakasta, mutta pelasta ajoi
saman asian.
Kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi
Olen valvonut öitä yksin kuunnellen trooppista ukkosta. Seissyt jylisevän tulivuoren juurella. Nähnyt, miten maa aaltoilee jalkojen alla. Olen juossut karkuun pimeällä kujalla, miettinyt jokaista askelta. Pelännyt henkeni puolesta. Olen nähnyt, miten pieneksi ihminen käy hyökyaallon rinnalla, viimeisellä matkalla, maailmankartan laidalla. Olen kohdannut tarpeeksi tunteakseni etuoikeuteni ihoni alla. Olen antanut sydämeni särkyä mannerlaatoiksi, yhä uudestaan, jotta en koskaan unohtaisi. Sitä, mikä on kaikkein syvintä. Jokaiselle sielulle yhteistä. Jotkut sanovat sitä ihmisyydeksi, minä kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi.
Se mikä painaa eniten
Kultapieni,
minä ymmärrän sinua.
Joskus on vain helpompaa
raahata vuoria mukanaan
tai kantaa koko maailmaa
hartioillaan. Sillä se mikä
painaa eniten ei ole tuolla
ulkona, vaan syvällä solu-
muistissa. Ja ehkä aika
ei vielä ole ollut oikea,
kohdata.
Rakkaus on ainut
Jotkut elämän kolhut
ovat niin isoja, että ne
katkaisevat siivet.
Eikä mikään määrä
aikaa tule riittämään.
Vain rakkaus on ainut,
joka voi saada sinut
lentämään.
