Ikuisesti reissussa

ikuisestireissussa_siniharmaaEi elämässä taakat loppuneet kesken.
Kun sai omansa purettua, huomasi
kantavansa menneiden sukupolvien
matkalaukkuja. Nykivänsä auki lukkoja,
joiden avaamiseen tarvittiin kokonaisia
kansakuntia, kauaksi luonnosta
ajautunutta Homo sapiensia ja
kaikkia sukupuolia. Ehkä se oli
ihmisen osa. Keventää kaksin käsin
painolastia ja hyväksyä, että kaiken
sen roinankin keskellä on mahdollista
tuntea olevansa vapaa sielu. Toinen
jalka ikuisesti reissussa. Vain reppu
seuranaan.

Kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi

kivuksijarakkaudeksi_maitokahviOlen valvonut öitä yksin kuunnellen trooppista ukkosta. Seissyt jylisevän tulivuoren juurella. Nähnyt, miten maa aaltoilee jalkojen alla. Olen juossut karkuun pimeällä kujalla, miettinyt jokaista askelta. Pelännyt henkeni puolesta. Olen nähnyt, miten pieneksi ihminen käy hyökyaallon rinnalla, viimeisellä matkalla, maailmankartan laidalla. Olen kohdannut tarpeeksi tunteakseni etuoikeuteni ihoni alla. Olen antanut sydämeni särkyä mannerlaatoiksi, yhä uudestaan, jotta en koskaan unohtaisi. Sitä, mikä on kaikkein syvintä. Jokaiselle sielulle yhteistä. Jotkut sanovat sitä ihmisyydeksi, minä kutsun sitä kivuksi ja rakkaudeksi.

Silkkaa toivoa

silkkaatoivoa_maitokahviAina elämässä ei ole vaihtoehtoja. Kun se
pakottaa sinut selviytymään, on vain
jaksettava, kurotettava kohti valoa, kaikin
tavoin uskottava, että se mitä on nyt, ei
ole ikuista. Ihminen on sitkeää tekoa, se
voi pysytellä elossa monta mustaa talvea
peräkkäin vain haalealla muistolla hiiren-
korvasta. Toiset kutsuvat sitä asenteeksi,
mutta minusta se on silkkaa toivoa. Kun
olet kerran selvinnyt kevääseen, et lakkaa
ihmettelemästä sen loistoa. Ja olet valmis
tekemään melkein mitä tahansa, että voit
antaa toiselle edes hitusen siitä, mikä on
sinulla vain lainassa.