#Myösminä

#Myösminä, tiedät kyllä mitä.
Eikä tämä ole mikään itkun julistus vaan hetki, jolloin kehomme päättävät ottaa vallan takaisin.

Mainokset

Miten rakastaa vielä vähän enemmän

Tuntea ainoa kehonsa kuin maailma kasvavat kipunsa, selviytymislahja vai uudestisynnyinmekanismi? Opit liikkumaan hitaammin, painamaan jalkapohjat tiukasti maata vasten, kuin jokaisen raajasi liikahduksen löydät taas liikkuvat rajasi. Pikku hiljaa, olemalla ihan hiljaa, opit koukistamaan polvesi oikeassa kohtaa, tiedät minne ojentaa kätesi ja milloin, osaat käpertyä sikiöasentoon, painaa leukasi vasten rintaa. Et muistanut sen olevan taito, jonka jokainen saamme jo kohdussa. Vain soturittareksi harjoitellaan,
kurottamalla kohti taivasta, avaamalla sulkeutunut sisin joka kerta uudestaan, kuin ovi kuin keuhkot. Sillä maailma ja keho, molemmat tekevät nöyriksi, pitävät kiinni jaloista ja ottavat kädestä, näyttävät miten rakastaa vielä vähän enemmän, kun sydämesi on valmis, kun kudoksesi on valmis. Muista että aina voit pysähtyä hengittämään, räpäyttää silmiäsi, ottaa tukea, olkapäästä, seinästä, korkkitiilestä, puunrungosta, mistä tahansa, mikä on valmis kannattelemaan, silloin kun olet notkahtamassa
–itsesi ulottumattomiin.

Soluhengitystä

Minulla oli taipumusta
jumiutua latvaani
ennen havahduin vasta
kun jotain rasahti poikki
nykyään herään jo aiemmin
soluhengittämään
kipristelen oksia
asutan runkoa
joskus saatan jopa tuntea
hetken jotain kannattelevaa,
multaista
jotain mikä ei tuulesta
hievahda.
Juuret.

Luova keho

Luovuus on taito
ihailla poutapilviä
hymyillä päivänkakkaroille
oppia koivunoksilta
puhua varpaanpäille
Luovuus on kykyä
vastaanottaa vaahtopäitä, aaltovuoria
seistä kaatosateessa ilman sateenvarjoa
tuntea sadepisarat joka puolella
näkyvyyden puuttuessa kuunnella,
kun maailma puhuu sinulle
(kohinaa)
Luovuus on valmiutta
pysyä hiljaa paikallaan
odottaa
antaa aikansa
luottaa
keho kyllä vastaa.

Aina ei ole pakkotoistaa

Joskus elämä on kuin sarja pakkotoistoja
jatkuva etukäteisväsytys päällä
pysyt juuri ja juuri liikkeessä
silti vedät aina loppuun asti täysillä
Olet eristänyt itsesi kriittiseen pisteeseen
teho super vauhti ei taukoa
viihdyt enemmän negatiivisen puolella
etkä tiedä enää itsekään, ketä huijata
Ennen pitkää olet vaarassa pudota,
siis mitä jos kokeilisit välillä palautua?
Tai tavoittelisit ihan vain positiivista loppua?

Saattaisit vaikka nauttia.

Ihailijapostia

Viimeksi kuin kirjoitin sinulle, kiitin.
Kiitin, että olet jaksanut kanssani,
vaikka en ole aina ollut ”se helpoin kumppani”.
Tänään haluan kertoa: minä ihailen sinua.

Ihailen kykyäsi pysyä tässä.
Vaikka itse juoksen joskus karkuun,
sinä olet aina läsnä.
Ihailen taitoasi antaa anteeksi,
silloinkin, kun tiedän olleeni
täysi idiootti.
Ihailen rohkeuttasi hypätä ylös,
loikata eteen, hetkinä
jolloin vasta mietin,
pystynkö siihen ja milloin sen teen.
Ihailen tietoa syvällä sinussa,
ei luettua, vaan elämällä opittua,
osa siitä yhdessä jaettua.
Ihailen taitoasi nähdä asioita,
joita en osannut edes kuvitella.
Niin. Paljon. On. Olemassa.
Ihailen tapaasi, jolla katsot minua,
jälleen kerran uutena, erilaisena,
silti aina jotain palaa vailla,
ei koskaan valmiina
ja sitä etten voi koskaan tuntea,
sinua, todella,
sillä sinussa on tuhat ja yksi tarinaa,
yhdessä kehossa, koko maailma.

Vaikkei aina uskoisi,
minä ihailen sinua.
Toivon, ettet koskaan unohda.

T: Kanssakulkija