Hulluna kuusta

”Mistä vetovoima välillänne sai alkunsa?”
kysyi kaukainen planeetta maalta.
”Hän loisti sinnekin, missä oli pimeää.
Se oli ensimmäinen kerta kun joku sai minut
unohtamaan hetkeksi auringon.
Jotakin valtavaa lähti liikkeelle,
eikä hänellä ollut aikomustakaan lopettaa.
Se jos joku teki minut hulluksi.”

Vuolaasti jatkuvalla virralla

Niin aloin seurata kuuta. En halunnut ajatella enää muuta. Aurinko muistutti toisinaan menneistä, kesistä, pitkittyneistä hetkistä, jolloin kaikki oli epätodellisen kirkasta ja kevyttä, ilma ei koskaan tiivistynyt vedeksi, virta liikkui vuokseen unohtaen luoden. En enää ollut yksin tuolla puolen, suolaiset pisarat pitkin rantoja, kiitollisia uomia, kuu tyhjensi ja huuhtoi minut, täytti sinut, palkitsi meidät, vuolaasti jatkuvalla virralla.

Eri elementtejä

Luulen, että kaikki alkoi siitä
kun löysin kuuni
vai siitä kun kadotit aurinkosi?
Minä aloin virrata
ilman lisäksi myös vetenä
samaan aikaan
kun sinä koitit tarttua johonkin
ihan mihin tahansa
pysyvämpään kuin minä.
Ilman varoitusta
mitään ei ollut tehtävissä.
Meistä oli tullut eri elementtejä.