Myllätä juuriin asti,
kunnes löytää
oman ytimensä.
Katsoa lempeästi
sitä, mikä on
kaikkein syvintä,
kaikkein aidointa.
Mikä sattuu sielussa.
Sen kun kerran tekee,
on kuin laskisi multaan
uuden puun taimen.
Silloin tekee
palveluksen kaikille.
Koko maapallolle.
Avainsana-arkisto: luonto
Puut rakastavat juurillaan
Puut rakastavat juurillaan.
Ei siksi, etteivätkö oksat
ylettäisi, vaan koska maa
on ainut paikka, josta käsin
voi kurottaa kohti toista
ja tuntea samaan aikaan,
olevansa kannateltu.
Kaikki ne lehdet
Kaikki ne lehdet,
jotka tiputin
vuosien varrelle,
itkin ja tiputin.
Ei se turhaa ollut.
Hentoa kutitusta
”Maailman mahtavimmatkin
puut saavat alkunsa
mullan alta”, hän sanoi
ja kaatoi huomiota kuin
kastelukannusta.
Joka ikinen kerta,
kun hän tunsi juurtensa
hentoa kutitusta.
Luonnoton rytmi
On siunaus elää
samassa rytmissä
luonnon kanssa.
Ainut kirous on
tämä luonnoton
rytmi, joka odottaa
meiltä uusia versoja
silloinkin, kun
vanhat lehdet ovat
hädin tuskin
kellastuneet.
Samasta puusta
Ei sillä ole väliä, missä tahdissa kasvaa.
Pohjimmiltaan olemme kaikki samasta puusta.
Tiedämme, millaista on roikkua juurtensa varassa,
ja haaveilemme salaa yhdestä asiasta:
kunpa joku voisi hetken aikaa kannatella.
Hän oli itse virta
Hän ei vain ajelehtinut
virran mukana,
hän oli itse virta,
joka piti huolen siitä,
että toisinaan vain
ajelehti, kuvitteli
olevansa puusta
irronnut lehti.
Terävät kukkaset
Kuka sanoikaan, ettei voi samaan aikaan hehkua ja kantaa soluissaan universumin viisautta? Se joku koki selvästi terävät kukkaset uhkanaan.
Sinun kainalossa
Missään ei aika
pysähdy niin kuin
järven selällä
kesäillan suussa
sinun kainalossa.
Hän ei koskaan lakannut uskomasta
Hän ei koskaan lakannut
uskomasta kukkasiin,
kyyhkyihin ja sieluihin.
Siihen, että kaikki mikä
liikutti sydäntä, paransi
maailmaa. Jokainen hetki,
joka loi yhteyttä, oli
sen arvoista. Mutta joskus
kylmä viima pyyhki
hänen ylitseen.
Niissä hetkissä oli vain
yksi menetetty tapaus,
juuriltaan irronnut
ihminen.
