Taivaan katosta meren pohjaan

Kultaseni,
sinun ei tarvitse todistaa kenellekään
mitään. Saat omistaa sisälläsi kaiken.
Saat asuttaa oman taivaasi katon ja
meresi pohjan. Saat myllätä maasi
pehmeäksi ja versoa koko sydämelläsi
mullasta. Saat elää omien vuodenaiko-
jesi mukaan, viihtyä niin valossa kuin
varjossa. Saat olla kotonasi juuri
tuollaisena, villinä, vapaana ja suloisen
sotkuisena. Eikä mikään maailmassa
voi pyytää sinua olemaan enempää
tai vähempää kuin oma itsesi.

Vahva kuin puunrunko

metsanreuna_Vihreä2
Metsän reuna oli ainut paikka,
jossa hän todella kumarsi.
Hän halusi kasvaa isoksi ja
vahvaksi kuin puunrunko.
Sellaiseksi, joka ei lytännyt
ketään eikä tullut kenenkään
tallaamaksi, mutta jonka
pelkkä läsnäolo sai hengityksen
virtaamaan syvemmin, sielun
huokaisemaan helpotuksesta.

Kainalo ja sen yllä olkapää

pitkospuut_Roosa
Seuraan sormillani ihoni kartastoa, sen merkattuja polkuja. Pysähdyn hetkeksi arpeni varrelle. Se on kapea ja vaalea kuin elämän läpi kulkeva pitkospuu. Hyväilen reisieni periksiantanutta maastoa, kohtia, joissa halkeamat seuraavat toisiaan, muistuttavat roudasta ja päivistä, jolloin kevät on tullut liian aikaisin. Liu’utan peukaloani suojaisiin poimuihin, sinne, missä voi piiloutua muiden katseilta, olla samaan aikaan täysin turvassa ja jatkuvasti alttiina. Kipuan kylkiäni pitkin ylöspäin. Jossakin kaiken upottavan alla luut kuin tikapuut. Ja minä nojaan niihin. Tietämättäni olen tehnyt niin aina, luottanut jonkin kantavan ja pitävän pystyssä. Viimeisen askelman jälkeen koittaa pehmeä pimeys. Saavun paikkaan, joka on ollut itselleni lähes näkymätön, mutta hyvä niin monelle. Se tekee minut onnelliseksi. Kainalo ja sen yllä olkapää. Miten paljon ne kantavatkaan mukana sellaista, mitä yksikään peili ei heijasta. Sillä sanoi kuka mitä tahansa, minun luontoni on kantanut yhden elämän ja pitänyt sylissään monta.