Kiitos äitimaa

Äitimaa,
kiitos jokaisesta askeleesta,
jonka saan luonasi ottaa.
Kiitos, että ravitset päätä ja varpaita,
jokaista solua niiden varrella.
Kiitos, että kannattelet elämää,
hoidat rikkinäistä sielua.
Kiitos, että herätät meidät
syvimmästäkin unesta,
saat hiljenemään kaikki ne äänet,
joita tässä hetkessä ei tarvita.
Kiitos, että varjelet sitä, mikä on
kaikkein arvokkainta.
Anna anteeksi, että emme ole osanneet
tarpeeksi kuunnella.
Auta meitä kääntymään kohti
ikuista viisautta.

Rakkauden ikuinen potentiaali

Ehkä jumaluus ei olekaan jossain tuolla korkealla, kaukana taivaan porteilla. Vaan ihan tässä lähellä. Oman sydämen sykkeessä. Jokaisessa tuulen henkäyksessä. Oksien läpi siivilöityvässä auringonsäteessä. Kastepisarana lehdellä. Ehkä jumaluus puhuukin äitimaan kielellä. Kuiskii hiljaa sisällämme. Odottaa, että tulisimme viimein pois korkeuksista ja laskeutuisimme siihen ihmeeseen, joka saa voimansa juurista. Joka asuu jokaisessa solussa. Puussa ja kasvissa. Elävässä olennossa. Sinussa ja minussa. Ehkä jumaluus onkin häivähdys siitä, että pyhä on yhtälailla sisällä kuin ulkona. Viisautena kehossa. Energiana, joka ei tunne rajoja. Rakkauden ikuisena potentiaalina.

Uuden puun taimen

palveluskaikille
Myllätä juuriin asti,
kunnes löytää
oman ytimensä.
Katsoa lempeästi
sitä, mikä on
kaikkein syvintä,
kaikkein aidointa.
Mikä sattuu sielussa.
Sen kun kerran tekee,
on kuin laskisi multaan
uuden puun taimen.
Silloin tekee
palveluksen kaikille.
Koko maapallolle.