”Älä taistele tuulta vastaan”,
sanoi puu ja painoi juurensa
syvemmälle maahan.
Avainsana-arkisto: luonto
Pidetään toisistamme kiinni
Ei odoteta myrskyä.
Pidetään toisistamme
kiinni joka päivä.
Niin kuin puiden
juuret maan alla,
hellästi, mutta
varmasti.
Auringon kukkanen
Toiset meistä ovat
sielultansa auringon kukkasia.
Me odotamme läpi pitkän
pimeän talven, että saamme
viimein tuntea valon koko
varressa. Sen joka ainoassa
solussa. Loistaa hetken niin
kuin ei muuta olisi olemassa.
Ja vaikka haikeudellakin on
hintansa, mikään ei pidä
meitä enempää elossa.
Iltojen tullessa vastaan
Iltojen tullessa
vastaan joka päivä
hieman aikaisemmin,
hän tiesi, että kesä
oli pian kävelemässä
pois. Osa hänen
valosta mukanaan.
Valoa ja voimaa
Hän oli nainen, jossa
oli valoa ja voimaa.
Hän muistutti kaikin
tavoin aurinkoa.
Myös silloin harvoin,
kun hän pimeni,
hetkessä ja totaalisesti.
Rauhaa ja rakkautta
Silloin kun maailma kävi liiaksi
iholla ja sydän alkoi muistuttaa
taistelutannerta, hän tiesi, mistä
hakea apua. Eikä sanaakaan
tarvinnut sanoa. Puut huokuivat
aina rauhaa ja rakkautta.
Äitimaa on vähän väsynyt
“Äiti on vähän väsynyt”,
purskahti Maa ja sen kyyneleet
levisivät tulvan lailla kaduille,
pelloille, talojen pohjakerroksiin
ja metrotunneleihin.
Nyt tarvittiin apua ja kiireesti.
Jossain kaukana jäätikkö räsähtää
”En enää jaksa tällaista”,
kuumeni äitimaa ja
tulvi yli äyräidensä.
Jossain kaukana jäätikkö
räsähtää, varovasti, kuin
kysyäkseen, aukeaako
sydän.
Tarkoitettu virtaamaan
Rakkaani,
älä seiso jokiesi tiellä.
Mitä ikinä nyt sisälläsi
tunnetkaan, se on täysin
luonnollista. Kuin vesi,
jonka on tarkoitus
virrata.
Sydän puhkesi täyteen viljaan
Sinä kesänä
tuuli teki tukkaan pesää
iho hengitti kilpaa puiden kanssa
päivänkakkara kiertyi korvan taakse
suu maistui metsältä ja mansikoilta
katseessa lepäsi järven tyyni pinta
savipohjassa jalkojen painaumat.
Sinä kesänä aika lipui kuin joutsenet
joenuomaa pitkin, eleettömästi, mutta
varmasti, sydän puhkesi täyteen
viljaan. Luonto oli muuttanut
häneen.
