”Tavataan hiljaisuudessa”,
kuiskasi lehti oksalle
ja leijaili sinne, mistä
kaikki olivat kotoisin.
Mainokset
Avainsana-arkisto: luonto
Sinun ainoa
Sinun kehosi
on sinun
maasi,
sinun ainoa
puusi.
Vailla halausta.
Oli tullut maan aika
”Kiitos, kun olitte osa minua”,
henkäisi puu ja päästi
lempeästi irti lehdistään.
Oli tullut maan aika.
Vaikka kasvoit kallioksi
Kaikki muuttuu koko ajan.
Vaikka kasvoit kallioksi,
siihen ei tarvitse jäädä.
Jonakin päivänä
voit olla vesi. Ja silti
kannatella itseäsi.
Siinä on elämän siunaus
Löytää pieni vihreä taimi
harmaan kallion raosta.
Kasvua sielläkin, missä
se tuntuu mahdottomalta.
Siinä on elämän siunaus.
”Sinä et ole yksin”
”Sinä et ole yksin”,
kuiskasi kellastunut
koivunlehti toiselle.
Yhdessä kaikki oli
helpompaa.
Pitää kiinni.
Päästää irti.
Ja pudota.
Luonto ei kysynyt
Miltä maa tuntuu?
Miten virta voi?
Oletko muistanut
hengittää?
Luonto ei kysynyt,
mutta laittoi sinut
vastaamaan.
Kun sielusi on onnellinen
Älä pelkää näyttää sitä,
kun sielusi on onnellinen.
Et voi koskaan tietää,
minne uusi verso puhkeaa.
Varmaa on, että valoa
ei ole koskaan liikaa.
Äidin helmat
Hän tarvitsi paikan,
jonne paeta.
Josta käsin maailma
näytti hetken aikaa
vähemmän vieraalta.
Hän tarvitsi turvallisen
rungon, jonka ympärille
käsivarret ylsivät.
Jota vasten pää sai
levätä, iho hengittää.
Siinä oli helppo itkeä.
Ja kun virta viimein
taukosi, hän katsoi
ylöspäin, näki oksien
roikkuvan matalalla,
suojana, keinuen
kevyesti tuulessa,
kuin Äidin helmat.
Kulje kaikkien meidän takia
Kulje aaltoilevin askelin, tukka avaruudessa, ajatukset hulmuten, maan murua varpaiden onkaloissa, talvipäivän unissa, kulje tyhjin sydämin, taskut ja keuhkot täynnä, valosta, valossa, kulje syvissä varjoissa, äkkipimeässä, hennossa kajossa, elääksesi, elä kulkeaksesi, itsesi takia, hänen takia, heidän takia. Kulje kaikkien meidän takia, joiden kuu on joskus varastettu.
