Hänellä oli tapana haaveilla

Hänellä oli tapana haaveilla isoista asioista.
Kuten siitä, että kaikilla olisi koti,
kenelläkään ei olisi nälkä,
jokainen saisi kasvaa rauhassa,
olla omanlaisensa.
Joskus hän unelmoi pienesti.
Silloin hän kuvitteli lisää kukkasia
kaikille maailman poluille
ja taivaan,
jonka tähdet loistivat niin kirkkaasti,
ettei kenenkään tarvinnut pelätä
pimeintäkään yötä.

Miten rakastaa vielä vähän enemmän

Tuntea ainoa kehonsa kuin maailma kasvavat kipunsa, selviytymislahja vai uudestisynnyinmekanismi? Opit liikkumaan hitaammin, painamaan jalkapohjat tiukasti maata vasten, kuin jokaisen raajasi liikahduksen löydät taas liikkuvat rajasi. Pikku hiljaa, olemalla ihan hiljaa, opit koukistamaan polvesi oikeassa kohtaa, tiedät minne ojentaa kätesi ja milloin, osaat käpertyä sikiöasentoon, painaa leukasi vasten rintaa. Et muistanut sen olevan taito, jonka jokainen saamme jo kohdussa. Vain soturittareksi harjoitellaan,
kurottamalla kohti taivasta, avaamalla sulkeutunut sisin joka kerta uudestaan, kuin ovi kuin keuhkot. Sillä maailma ja keho, molemmat tekevät nöyriksi, pitävät kiinni jaloista ja ottavat kädestä, näyttävät miten rakastaa vielä vähän enemmän, kun sydämesi on valmis, kun kudoksesi on valmis. Muista että aina voit pysähtyä hengittämään, räpäyttää silmiäsi, ottaa tukea, olkapäästä, seinästä, korkkitiilestä, puunrungosta, mistä tahansa, mikä on valmis kannattelemaan, silloin kun olet notkahtamassa
–itsesi ulottumattomiin.

Pieni suuri pallo

Suuri pallo oli monien
pienten pallojen mielestä liikaa
etenkin pienten suurten pallojen
siksi ne kehittivät suuren pallon sisälle
pienempiä, kevyempiä palloja.
Jotkut niistä viihtyivät meren rannalla,
toiset ilmassa,
jotkut palloista kiinnittyivät puihin,
houkuttelivat lintuja,
niitä oli mukava seurata.
Oli myös ilmatiiviitä palloja,
sellaisia, joiden sisään
mikään ulkopuolinen ei päässyt.
Joskus pallot törmäsivät toisiinsa
ja niitä poksahteli,
silloin pienet pallot olivat hetken aikaa hukassa,
mutta aina syntyi uusia.
Mitä useammin pieni pallo poksahti
sitä suurempi siitä tuli,
aluksi se karsasti pienempiä palloja,
mutta ajan myötä törmäilystä
tuli eräänlaista huvia,
joskus jopa tarkoituksellista.
Toisinaan pieni suuri pallo
karkasi kauaksi ilmaan
ja leikki hetken olevansa
suurempi kuin olikaan.
Silloin se näki,
mitä jokaisen pallon olisi pitänyt nähdä,
että suuressa pallossa
ei muuta ollutkaan kuin palloja.
Pelkkiä olemattoman pisteenkokoisia palloja.
Ja että suuri pallo
oli yksi pienen pieni
oikeastaan hyvin pikkuruinen
pallo muiden pallojen joukossa.