
Rakkaani, muistathan,
että kukaan meistä
ei pysty kannattelemaan
aivan kaikkea. Vaikka olisit
toisten silmissä se maailman
vahvin mannerlaatta,
myös sinulla on lupa
sortua.
Kehosi tietää tien.
Sinun tarvitsee vain
seurata sisäistä polkua
ja luottaa, että jokainen
hengityskierros on kuin
lempeä koputus. Ovelle,
jonka portailla lukee:
tervetuloa kotiin.
Hän tiesi, miten taika toimi. Hän
sulki silmänsä, hengitti syvään ja
kutsui kaikki osaset itsestään
paikalle. Sydän saapui ensimmäisenä
pamppaillen. Se riisui vaatteensa
ja istui eturiviin odottamaan. Ilmassa
oli samaa lempeää väreilyä kuin
kesäillassa, poutapilviä heijastavan
järven pinnassa. Tähän näytökseen
ei koskaan kyllästyisi.
”Tämä on minun
turvapaikkani”,
hän henkäisi ja
kietoi käsivartensa
hellästi itsensä
ympäri.
kun olen pinnalta
poikkeuksellisen tyyni,
suljen silmät ja odotan.
vastaako valtameri.
ja niin se vaan menee,
että sydän antaa
anteeksi, yhdessä
hetkessä näkee
kaiken läpi. mutta
mieli, se ei pääse yli.
vielä vuosienkin päästä
kysyy miksi.
Pidä huolta
sydämesi niitystä.
Se on ainut paikka,
jossa voit todella
levätä.
Kaksi sanaa, joilla
voi pelastaa,
päivän, viikon, ehkä
kokonaisen elämän.
Vain kaksi sanaa,
kun ne sanoo niin,
että tarkoittaa.
– mitä kuuluu?
”Kiitos, että olet
aina minua varten”,
hän kuiskasi itselleen,
ja keho vastasi
syvään huokaisten:
”Vihdosta viimein
tajusit sen.”
Se asia sisälläsi,
jota et osaa nimetä.
Se kipeä.
Anna sille aikaa.
Se tulee ulos,
kun se on valmis.
— kohtaaminen