”Mistä tiedän,
milloin minun on aika lentää?”,
kysyi tähti avaruudelta.
”Siitä, että tajuat sen vasta jälkikäteen.”
(Syvä hiljaisuus.)
Tuikkeesta oli jäljellä enää pyrstö.
Avainsana-arkisto: muutos
Kukka ilman ruukkua
”Älä huoli”, puu lohdutti
tuulessa ruukkunsa menettänyttä kukkaa.
”Jonakin päivänä juuresi kietoutuvat toisiin,
ja tiedät, miksi kaikki tapahtui.”
Maan sylissä
”Mistä tiedän, että olen hyvissä käsissä?”,
kysyi pudonnut vaahteranlehti sammaleelta.
”Siitä, että teet lempeää kuolemaa
kauniimpana kuin koskaan.”
Sinä olit minun syksy
Puhkesin loistoon
eikä pimeys, kylmyys
mikään enää pelottanut.
Sinä olit minun syksy,
ja ainut vaihtoehto,
oli pudota suoraan
syliisi.
Osa kiertokulkua
Maailman suurimmat asiat,
eivät ne mihinkään kadonneet,
kuin kiertokulku
vaihtoivat vain muotoaan.
Ja muutos, muutos oli se,
mikä sattui.
Eri elementtejä
Luulen, että kaikki alkoi siitä
kun löysin kuuni
vai siitä kun kadotit aurinkosi?
Minä aloin virrata
ilman lisäksi myös vetenä
samaan aikaan
kun sinä koitit tarttua johonkin
ihan mihin tahansa
pysyvämpään kuin minä.
Ilman varoitusta
mitään ei ollut tehtävissä.
Meistä oli tullut eri elementtejä.
Puhkeaminen
Odotin koko pitkän talven
viikossa kaikki puhkesi
miten paljon ja miten vihreää
niskani ei pysynyt tahdissa.
Rajaton mahdollisuus
niin me opimme. maailmojemme törmätessä toisiinsa. palasten levitessä eteemme kuin vieras avaruus, jonka olemassaolosta meillä ei äsken ollut tietoakaan. olet kaaoksen keskellä. vasen puolesi kahmii talteen, mitä tahansa tuttua, kunhan saisi takaisin sen planeetan, saman vanhan kiertoradan. oikea puolesi pysähtyy. kaikki paino on poissa. mihinkään ei ole kiire. on kuin ei olisi missään ja samaan aikaan joka puolella. tyhjiötä täyttää massa ja tähtienvälinen avaruus. rikkimennyt tila on rajaton mahdollisuus.
Kun lakkaat odottamasta
Kun luulet sen olevan vihdoin ohitse
tulee räntäsade
märkänä vasten kasvojasi
Kesä on vasta kun olet
jo lakannut odottamasta
sillä valo palaa hiljaa hiipien
käy ovellasi kerran jos toisenkin
ollakseen lopultakin valmis
jäämään koko yöksi.
Alasylöisin
Aina silloin kun pelko meinasi kääntää maailman päälaelleen
hän mietti tähtiä, kuuta, aurinkoa,
mitä erilaisempien puiden huojuvia latvoja.
Kunnes varpaat osuivat jälleen polun pintaan.
Hän oli alasylöisin.
