”Rakasta itseäsi”, sanotaan, mutta joskus
kauneimmat teot itseään kohtaan syntyvät
pelosta. Pelosta, että ei jaksa. Pelosta,
että harmaa pitkä tunneli on ennen pitkää
imaisemassa kaiken sen, missä oli ennen
värejä. Kevään silmiä pakottavan taivaan,
kesäisen metsän ylitsepursuavan vihreän,
syksystä liekehtivän maan, lehdet jotka
keräävät vielä rohkeutta, kaamoksen su-
muiset vivahteet. Sen hetken, kun aurin-
ko sittenkin nousee. Ei, minulle ei olisi
toiminut sana rakasta, mutta pelasta ajoi
saman asian.