“Pärjään hyvin yksinkin”,
minä sanoin ja näytin
vakaalta jokaista hius-
karvaa myöten. Mutta
sisälläni maailma oli
kiepsahtanut niin rajusti
ympäri, että hädin tuskin
näin edes eteeni.
Avainsana-arkisto: pelko
Kun aurinko sittenkin nousee
”Rakasta itseäsi”, sanotaan, mutta joskus
kauneimmat teot itseään kohtaan syntyvät
pelosta. Pelosta, että ei jaksa. Pelosta,
että harmaa pitkä tunneli on ennen pitkää
imaisemassa kaiken sen, missä oli ennen
värejä. Kevään silmiä pakottavan taivaan,
kesäisen metsän ylitsepursuavan vihreän,
syksystä liekehtivän maan, lehdet jotka
keräävät vielä rohkeutta, kaamoksen su-
muiset vivahteet. Sen hetken, kun aurin-
ko sittenkin nousee. Ei, minulle ei olisi
toiminut sana rakasta, mutta pelasta ajoi
saman asian.
Puristin kättäsi tiukemmin
Miten paljon pelkäsin rakkautta.
Miten pieneksi tunsin itseni ikuisuuden rinnalla.
En minä sitä sinulle voinut kertoa.
Suljin silmäni ja puristin kättäsi tiukemmin.
Näithän miten kovaa yritin?