Ei se aina mene niin, että oikean ihmisen
tullessa vastaan, asiat vain loksahtavat
kauniisti paikoilleen. Saattaa myös käydä
niin, että perhoset pyrähtävät hätääntyneinä
karkuun. Sinä painat katseesi pilven hattaroista
takaisin maan pintaan ja luikit siipirikkona
perässä. Olit toivonut lempeää kesäpäivää,
mutta saitkin äkillisen järistyksen. En tiedä,
kuka keksi rakkauden, mutta se ei totisesti
tehnyt siitä helppoa. Silti, jos olet valmis
istumaan perhostesi kanssa, on olemassa
mahdollisuus, että elämä tarjoaa sinulle
paratiisin sijasta jotakin, mikä niin aitoa ja
käsin kosketeltavaa, ettei sitä osaa edes
kuvitella. Täytyy vain luottaa toiseen. Ja
kaiken katastrofinkin uhalla, antautua.
Avainsana-arkisto: pelko
Toivon, että näkisit
“Pärjään hyvin yksinkin”,
minä sanoin ja näytin
vakaalta jokaista hius-
karvaa myöten. Mutta
sisälläni maailma oli
kiepsahtanut niin rajusti
ympäri, että hädin tuskin
näin edes eteeni.
Kun aurinko sittenkin nousee
”Rakasta itseäsi”, sanotaan, mutta joskus
kauneimmat teot itseään kohtaan syntyvät
pelosta. Pelosta, että ei jaksa. Pelosta,
että harmaa pitkä tunneli on ennen pitkää
imaisemassa kaiken sen, missä oli ennen
värejä. Kevään silmiä pakottavan taivaan,
kesäisen metsän ylitsepursuavan vihreän,
syksystä liekehtivän maan, lehdet jotka
keräävät vielä rohkeutta, kaamoksen su-
muiset vivahteet. Sen hetken, kun aurin-
ko sittenkin nousee. Ei, minulle ei olisi
toiminut sana rakasta, mutta pelasta ajoi
saman asian.
Puristin kättäsi tiukemmin
Miten paljon pelkäsin rakkautta.
Miten pieneksi tunsin itseni ikuisuuden rinnalla.
En minä sitä sinulle voinut kertoa.
Suljin silmäni ja puristin kättäsi tiukemmin.
Näithän miten kovaa yritin?
