Vasta kun toinen haluaa nähdä sinut kokonaan, voit alkaa riisua. Ei vaatteita, vaan kerroksia. Niitä, joita olet pukenut suojaksi, elämältä, elämässä. Joita ilman et ehkä olisi tässä. Ei siinä ole mitä hävettävää. Että luopua voi vasta, kun alkaa sisältä pehmentyä. Pala palalta, puna poskilla voit paljastaa sen, mitä et ennen halunnut kohdata. Tällainen pieni suuri minä olen.
Riisua pala palalta
kaikki se,
mikä oli tehnyt
elämästä helppoa,
turvallista.
(Miten tiukassa
ne olivat!)
Luottaa siihen,
että tilalle tulee
jotain parempaa.
En minä muuta voinut,
jos halusin
rakastaa.
Minä ymmärrän niitä, jotka eivät halua rakastaa. Mikä hirveä sotku ja urakka. Noukkia nyt kaikki epämääräiset palaset vuosien varrelta. Kerätä yhteen ja samaan lahjapakettiin sekin mitä ei voi koristella. ”Tässä minä olen.” Sulkea silmät ja toivoa parasta. Rakkaus ei korjaa, mutta jos oikein hyvin käy, se pakottaa katsomaan. Rakastavin silmin, itseäsi uudestaan.
Vaikka tiputtaisit kaikki lehdet puustasi, rakkaus ei irtoa. Sillä rakkautta ei voi tehdä, ei aloittaa eikä lopettaa. Se on, sinussa ja sinusta riippumatta. Ainut mitä voit tehdä on tuntea. Enemmän. Useammin. Kipeämmin ja kauniimmin. Tiukan paikan tullen muistaa, että taivas kyllä avautuu, sille, joka antautuu. Rakkauden riepoteltavaksi.
Maailma on
kova paikka.
Se muuttuu
vain tekemällä.
Itsestämme.
Palalta palalta
pehmeämmän.
Kun se hetki tulee, tiedät mitä tehdä, sillä sinulla ei ole vaihtoehtoja. Universumi asettaa peilin nenäsi eteen, ja vaikka mikään ei enää koskaan tulisi olemaan samalla tavalla, et voi paeta. Tunnet jo muutoksen soluissa. Tällaista se on, polvistua. Antautua pieneksi rakkauden portailla.
Kultaseni,
kun nainen tulee tiettyyn ikään, se alkaa synnyttää. Yksi lapsia, toinen runoja, kolmas ehkä molempia. Joku laittaa siemenen purkkiin ja odottaa. Joku maalaa oman maan ja tähtitaivaan. Tapoja on miljoonia. Sen vain haluan sanoa. Älä suotta usko siihen, että maailmassa on vain yhdenlaisia vauvoja.
Kerro hänelle kaikki.
Kerro, miten odotat unta iltaisin, ilman hänen ihoa, kosketusta, hyvän yön kuiskausta.
Kerro, että aamun ensimmäinen ajatus on kaipaus.
Kerro, miten elät niistä hetkistä, kun kuulet hymyn hänen äänessä.
Kerro, kuinka tyhjiltä tuntuvat kätesi, kuinka pitkiltä päivät.
Kerro hänelle. Viimeistään silloin, kun valo meinaa jäädä matkalle. Kun etäisyys on liian pitkä, sydän ei enää tavoita lyöntejä.
Kerro hänelle, miten heikoksi rakkaus sinut tekee.
Hänellä on oikeus tietää.
Jos annat minulle
linnunradan,
voit olla varma,
että tulen rakastamaan
sinua aina.
Mutta jos annat minulle
kaikkeuden,
kirkkaimman valon
sekä pimeimmän varjon,
voit luottaa siihen,
että löydän takaisin
luoksesi aina.
Toiset meistä etsivät rakkautta vapaudesta.
Älä käsitä väärin, olemme enemmän kuin
valmiita. Rakkaus on meillä verisuonissa.
Virtaa jokaisessa linnunradat ja mannerlaatat
ylittävässä askeleessa. Se pauhaa niin kovaa,
sellaisella taajuudella, että kaikkein tärkein
on hukkua. Sydän. Se odottaa. Odottaa
kuin varkain sitä tähtitaivaallista hetkeä,
jolloin joku ottaisi meitä hellästi kädestä.
Piirtäisi kevyesti sormenpäällä. Näyttäisi ne,
rajat. Sanoisi viimeinkin ne sanat.
”Tähän asti voit mennä, jotta ikuisuus ei karkaa.”
