Kultaseni,
hidasta. Sinun ei
tarvitse enää puskea.
Katso puiden tahtia.
Ne eivät suorita,
vaan tietävät, milloin
on aika rauhoittua.
Keskikesään mennessä
kaikki on verkkaista.
Kiireen tilalla kevyt
havina.
Avainsana-arkisto: runo
Irti päästäminen
Joskus mennyt
istuu meissä
kuin sydänpuun
ympärille kiertynyt
juurakko. Se repii,
vaikka olisit
kuinka hellä.
— irti päästäminen
Armollisuus
Mitä rajummin elämä
on käsitellyt, sitä
hellempi pitää
itselleen olla.
— armollisuus
Samalla rakkaalla Maalla
Niinä hetkinä, jolloin
hän tunsi olevansa liian
kaukana, hän toi
kämmenen sydämensä
päälle ja ajatteli
hengittävänsä samaa
ilmaa puiden kanssa.
Samalla rakkaalla
Maalla, saman avaran
taivaan alla.
Elämä jalkojeni juurella
”Elämä on aivan
jalkojesi juurella”,
kuiskasi puu.
Ja siihen minä
pysähdyin.
Syvä hengitys silittää sisintä
Sulje silmäsi.
Kuuntele itseäsi
kuin simpukkaa.
Huomaa meren kohina.
Aaltojen nousu ja lasku
vasten rantakiviä.
Syvä hengitys
silittää sisintä.
Miten hento on se liitos
Lopulta meistä jokainen on kuin
hauras lehti elämänpuun vankoilla
oksilla. Milloin tahansa saattaa tulla
se hetki, jolloin on oma tai toisen
vuoro tippua. Ei sitä halua ajatella,
mutta toisinaan, kylmän tuulen
lehahtaessa ilman varoitusta, ajatus
saa meidät värisemään jokaisen
solun voimalla. Muistamaan, miten
hento on se liitos, joka pitää meidät
tällä puolella, elossa. Vain yhden
puhalluksen päässä ikuisuuden
virrasta.
Tuhat tuikkivaa syytä toivoa
Kaikki kietoutuu toisiinsa.
Minun askeleeni meidän äitimme
maaperään. Minun uloshengitykseni
samaan ilmakehään, jota puut
hengittävät sisään. Minun kyyneleeni
valtavana virtana kaukaisten merten
taakse. Minun kaipaukseni, joka
kasvaa sydämen juurista ja nousee
ääriviivojeni ylitse kohti avaruutta
aina Kuuhun asti. Siihen samaan,
joka ainutta kotiamme kiertää.
Ympärillään pimeys vailla pohjaa
ja tuhat tuikkivaa syytä toivoa.
Kauniissa valon virrassa
Ja kun pitkän pimeän tunnelin
jälkeen kuljet viimein kauniissa
valon virrassa, tiedät, että
jokaisella aristavalla askeleella
oli paikkansa. Tämä polku
umpikujineen on sinun.
Me olemme samasta maasta
”Me olemme samasta maasta.”
Kuulin, kuinka puu humisi,
ja halusin uskoa, että kaiken
kipeän jälkeenkin, me
pystyimme yhä ihmeisiin.
Kevään ensimmäisiin silmuihin,
sieluja hoitavaan runsauteen,
ryhdikkääseen luopumiseen.
Kaikkeen siihen rakkauteen,
jota tarvittiin tämän maapallon
pelastamiseen.
