kun maailma putosi
polvilleen, minä putosin
syliisi. kukaan ei ollut
koskaan pitänyt niin.
hellästi mutta tiukasti.
Avainsana-arkisto: runo
Vastaako valtameri
kun olen pinnalta
poikkeuksellisen tyyni,
suljen silmät ja odotan.
vastaako valtameri.
Kun ihmiset avasivat sydämensä
Kun maat sulkivat rajojaan
ja kodit oviaan,
ihmiset avasivat sydämensä.
Yhtäkkiä olimme kaikki
yhdessä. Milloin viimeksi
näin lähellä?
Jokainen tähti
Rakkaani,
älä suotta pelkää
tyhjää aukkoa
sisälläsi.
Jokainen tähti
on saanut
alkunsa
avaruudesta.
Kaikki mitä meillä on
Tämä keho
ja tämä Maa.
Sama asia eri
mittakaavassa.
Vihdoinkin
muistimme.
— kaikki mitä meillä on
Yhdelläkään sydämellä ei ole varaa hukkua
Kultaseni,
muistathan, että
yhdelläkään sydämellä
ei ole varaa hukkua.
Kun hengität sisään
maailman murheita,
puhallathan myös
ulos huolella.
Me nousisimme entistä vahvempina
Sillä välin kun me
pysähdyimme sairastamaan,
maapallo osoitti paranemisen
merkkejä. Sillä oli viimeinkin
tilaa hengittää. Ja vaikka
delfiinit Venetsian kanaaleissa
eivät olisikaan pitäneet
paikkaansa, se auttoi meitä
kaikkia uskomaan. Me
nousisimme entistä
vahvempina.
Sydämet lähellä, käsivarret etäällä
Sydämet lähellä,
mutta käsivarret
etäällä. Niin me
hengitimme kaikki
samaan aikaan.
Ja pidätimme
hengitystämme.
— yhdessä
Poikkeuksellista
Kun kaikki muu on
hetkessä poikkeuksellista,
on yksi asia harvinaisen
yksinkertaista.
Tuntea elämän pulssi rinnassa.
Tehdä joka ikinen teko,
kääntää joka ikinen kivi,
myllätä vaikka koko
maailma ympäri niin,
että sitä voi suojella.
Hän avasi sydämensä
Hän oli väsynyt
heristämään nyrkkiään
maailmalle, joten hän
avasi sydämensä
ja antoi pehmeyden
tippua kuin hunajan
sieluille. Niin
moni oli hukassa.
