On iltoja, jolloin
kerään kaikista
painavimmat
muistot syliini
ja teen niistä
itselleni peiton.
Sellaiset illat tuntuvat
lämpimältä iholla.
– lohtu
Mainokset
Avainsana-arkisto: runo
Aina ensin hengitystäni
Hän oli kyllästynyt
tekemään niin kuin
maailma häneltä odotti.
”Tästä lähtien”, hän päätti,
”kuuntelen aina ensin
hengitystäni.”
Lupaus
”En enää koskaan jätä sinua yksin”, hän lupasi itselleen. Ja niin hän löysi elämänsä rakkauden rinnalleen.
Sinua kuin valtameri
”Mikään myrskysi ei ole minulle liikaa”, sinä kuiskasit ja siitä hetkestä lähtien kaikki oli tyynen selvää. Rakastin sinua kuin valtameri.
Sinä olet yhtä arvokas
Kultapieni,
milloin opit,
että sinun tehtäväsi
ei ole suojella
toisen tunteita,
vaan kertoa omista.
Ne ovat yhtä arvokkaita.
Se mitä koitat niin kovasti piilotella
Rakaskultamussukka,
se mitä koitat
niin kovasti piilotella,
jonakin päivänä joku
rakastaa sinua
juuri sen takia
– ei siitä huolimatta.
On vain yksi meri, joka on sinun vastuulla
Vaarallisimpia myrskyjä
olivat ne, jotka olivat
jonkun toisen.
Ei se ollut rakkautta,
jos kannatteli toista,
niin että meinasi
itse hukkua.
Kolme haparoivaa sanaa
Sinä kuulit sen, minkä minä puhalsin ripsen mukana, sormenpäästä. Ne kolme haparoivaa sanaa, joita en koskaan saanut ulos kurkusta. Pidä. Huolta. Minusta.
Hupsu tyttö
Hän oli hupsu tyttö.
Uskoi kaikenlaiseen hyvään.
Ei siksi etteikö hän olisi tuntenut
pahuutta ihollaan, vaan juuri sen takia.
Selviytyäkseen aitona
hänellä ei ollut muita vaihtoehtoja.
Valon kaltaiseksi
On eri asia pakottaa positiivisuutta kuin tarrata siihen koko sielullaan. Joskus ainut tapa selviytyä on muuttua valon kaltaiseksi.
