”Älä taistele tuulta vastaan”,
sanoi puu ja painoi juurensa
syvemmälle maahan.
Avainsana-arkisto: runo
Pidetään toisistamme kiinni
Ei odoteta myrskyä.
Pidetään toisistamme
kiinni joka päivä.
Niin kuin puiden
juuret maan alla,
hellästi, mutta
varmasti.
Me käperrymme rakkauteen
Syksyn tullen minä
irrotan otteeni
valosta. Sinä
sytytät kynttilät.
Pimeydessä
me käperrymme
rakkauteen.
Mitä tähän sanoisi nyt viisas ystävä
Rakkaani,
kun jokin sinussa kuiskaa
olet liikaa tai sama ääni
syvällä jyskyttää ettet riitä,
sulje silmät ja käännä katseesi
sisään. Se joku on selvästi
hädässä. Vailla lämpöä ja
lempeyttä. Sitä, että istut
hiljaa vieressä. Ja mietit,
mitä tähän sanoisi nyt viisas
ystävä.
Auringon kukkanen
Toiset meistä ovat
sielultansa auringon kukkasia.
Me odotamme läpi pitkän
pimeän talven, että saamme
viimein tuntea valon koko
varressa. Sen joka ainoassa
solussa. Loistaa hetken niin
kuin ei muuta olisi olemassa.
Ja vaikka haikeudellakin on
hintansa, mikään ei pidä
meitä enempää elossa.
Iltojen tullessa vastaan
Iltojen tullessa
vastaan joka päivä
hieman aikaisemmin,
hän tiesi, että kesä
oli pian kävelemässä
pois. Osa hänen
valosta mukanaan.
Me olemme täällä kasvamassa
Me olemme täällä
kasvamassa.
Joskus se tarkoittaa
niin totaalisesti eri
suuntiin, että jossain
vaiheessa juurien
on pakko irrottaa
toisistaan. Antaa
elämän sattua, ja
tapahtua.
Feministejä on monissa asuissa
Saatan ehkä vaikuttaa
herttaiselta, mutta
se ei tarkoita,
ettenkö miettisi
iltaisin vallan kumousta.
— feministejä on
monissa asuissa
Valoa ja voimaa
Hän oli nainen, jossa
oli valoa ja voimaa.
Hän muistutti kaikin
tavoin aurinkoa.
Myös silloin harvoin,
kun hän pimeni,
hetkessä ja totaalisesti.
Suru muuttuu kiveksi
”Suru muuttuu kiveksi,
jos sitä ei kohtaa”,
pauhasi meri ja piti
elämän virtaamassa.
