”Mistä tiedät, että sinusta on tullut täysi?”, kysyi Venus Kuulta.
”En joudu enää miettimään,
loistanko liikaa
vai loistanko tarpeeksi.
Tämä on minun Maani
ja saan kiertää sitä juuri sellaisena kuin olen.”
Mainokset
Avainsana-arkisto: runo
Rakkauspostia
Minne voin lähettää rakkauspostia? Lukeeko kukaan? Tuleeko otsikoita? Ryhtyvätkö poliitikot kommentoimaan? Täyttyvätkö keskustelupalstat? Syttyykö suuria tunteita? Lähteekö hymymylly jauhamaan? Leviääkö lempi viraaliksi asti?
Rakas patriarkaatti
Rakas patriarkaatti,
Ymmärrän, että sinua pelottaa. Et oikein unta saa. Sillä myönnä pois, tiedät sen itsekin. Olet tullut tiesi päähän. Ehkä tarkoituksesi oli hyvä, mutta toteutus on tuonut meidät tuhon partaalle. Äiti maa ei enää jaksa, me naiset emme enää jaksa, ja jos maapallo ja puolet sen väestöstä eivät riitä, on vielä monta muuta pienempää, yhtä tärkeää ryhmää, jotka ovat syystä sinuun pettyneitä. Emme voi jatkaa näin. Olet epätoivoinen ja koitat taistella kohtaloasi vastaan. Näen sen. Viha paljastaa pettymyksesi määrän. Siksi tämä posti. Sanon sen niin kauniisti, kun vain suinkin osaan: Olet takertunut valtaan. Tee itsellesi ja kaikille meille palvelus ja päästä jo irti. Sillä tämä on uuden aikakauden alku. Tulet vielä kokemaan. Vain rakkaus voi pelastaa.
Ikuinen elementti
Ole itse oma vesiputouksesi
Ole puusi runko
Liekkisi tuli
Ole vakaa maaperä
ja siihen kiteytyvä metalli.
Ole oma kuun
ja maan kiertosi,
jatkuvasti muuttuva
ikuinen elementti.
Hetki ennen kaatosadetta
”Tiedäthän,
ettei sinun aina tarvitse olla valkea ja hattarainen”,
sanoi taivas pilvelle.
”Maa kyllä kestää.”
Samasta maasta
Äiti maa ei valikoi. Se ravitsee ja kannattelee meitä kaikkia. Toisinaan muistuttaa siitä, että ihminen on vain lehti tuulessa. Olemme kaikki samasta maasta, eri puusta. Sinun itkusi on minun itkuni. Vain siten juuret voivat löytää kotiin.
Suojaravinteita
”Ei mitään hätää, kaikki järjestyy kyllä”, sinä sanoit ja sanasi ravitsivat maaperää, vaikka mitään ei vielä näkynyt.
Rakkauden propaganda
Puhu rakkauden kielellä,
puhu totuuden kielellä,
ei kenenkään
äiti maan, isä taivaan
kaikkien meidän äänellä.
Vaikka valo ei kosketa,
se paistaa vihaisimpaankin
ja jossain kaukana katseilta
saattaa murtua kivi
lohjeta muuri
vieriä sisään unelma.
Taivaankansi
”Miksi taivaalla on kansi?”,
kysyi pieni varpunen puun oksalta.
”Koska kirkkaimmatkin ilmiöt tarvitsevat välillä suojaa.”
Valkoista paperia
”Kirjoita rakkauden sivuja”,
sinä sanoit.
Minä avasin lehtiön
ja odotin jotain tapahtuvan.
