”Ei mitään hätää, kaikki järjestyy kyllä”, sinä sanoit ja sanasi ravitsivat maaperää, vaikka mitään ei vielä näkynyt.
Mainokset
Avainsana-arkisto: runoilu
Rakkauden propaganda
Puhu rakkauden kielellä,
puhu totuuden kielellä,
ei kenenkään
äiti maan, isä taivaan
kaikkien meidän äänellä.
Vaikka valo ei kosketa,
se paistaa vihaisimpaankin
ja jossain kaukana katseilta
saattaa murtua kivi
lohjeta muuri
vieriä sisään unelma.
Sanakapismi
Oman elämän sankaritar ilman ideologiaa
Ennen oli paljon helpompaa, aktivismi kuin postromantiikkaa
Ongelmat suuria, mut vastaukset löytyi oikeista kirjoista
Tässä kohtaa pitäs kai mainita joku antiikin filosofi tai politiikan tutkija
Mun lähdeluettelossa on kumman hiljaista
Siel on hajanaisia erisnimiä ja kadonneita vuosilukuja
En enää tiedä kehen viitata, kun saman päivän aikana tekee mieli
julistaa, ilosofiaa, vaikka oikeesti en pysty kohtaan sitä tosiasiaa
et tarviin lisää aikaa, ei juoksevaa, vaan jotain joka nää haavat parantaa
enkä ois halunnut ketään loukata, kaikki vaan ei kestä mun koko totuutta
se on kuin Samuli Putroa, olit puolisoni silloin, mut nyt ei oo enää nyt
miks edelleen tuntuu, et kaikki ei ois viä päättynyt?
Jätin sen biisin kesken, kai tiesin jo silloin, et elämä ei tuu menee kuin saduissa, silti toiset meistä lukee raamattua ja mä kirjoitan sanoja
sanoja, koska ei oo olemassa totuutta
Oon huomannu, et kaikista vaikeimmat jutut tulee ulos eläinhahmoina tai lastensatuina, ja kyl mä tiedän, et mä pakenen,
mut mitä se todellisuus oikeastaan tarkoittaa?
Toisille se on sitä, mitä ei vaan kestä, siks ne tekee siitä taidetta.
Pellon reunassa
Niin kuin siemen raivaa tiensä maan uumenista
kirjoitan itseni eloon.
Nousen pimeästä valkoiselle paperiarkille
kuin villilupiini tien pientareelle.
Painan juureni mustaan multaan,
nostan katseeni korppien siipiin,
niiden hohtaviin sulkiin.
En vieläkään tiedä miten kaikki sai alkunsa,
mutta tuuli nyt tanssittaa valkeaa varttani
pellon reunassa. Olen vahvasti valoon päin kenossa.
Renttu se vaan rakastaa
Renttu se on, runoilija
kukkuu vaan kaiket illat
päivin öin uneksii
aloittaa aamunsa torkuilla
jättää uutiset lukematta
verhotkin taas avaamatta
kuin likaiset kahvikupit
suttuiset paperilaput
kerääntyvät pitkin nurkkia
tukka takussa
ruuat paidalla
sata asiaa hoitamatta
Raivostuttava!
Tekisi joskus jotain tarpeellista
tutkisi,
kirjoittaisi raportteja
tai vaihtaisi edes lamppuja
mutta ei,
runoilija tykkää sotkea
leikkiä sanoilla
suu auki kulkea
päivästä toiseen
ihaillen tarkkailla
pilven anatomiaa
ja verkkaista kulkua
Ei siitä koskaan tule
kunnon kansalaista
Renttu se on, runoilija
eikä sillä ole pulaa rakkaudesta.
Kolmikielinen kotiavaimeni
Kynäni tuntuu kevyemmältä kuin ennen
Se loikkii sulavammin
tyylilajien poikki
käsialasta piittaamatta
Eilen yllätin sen piirtämästä
spiraalia
keskelle ruutupaperia
Kynäni puhuu kolmea kieltä
Kaikkia luovasti sekaisin
Yhdellä rakastaa
toisella mietiskelee
kolmannella koettaa kovasti kommunikoida
Kenen kanssa?
En ole aivan varma
Joskus kynäni kuulostaa
kuin sarjalta tuntemattomia sointuja
jonkun toisen kaipuulta,
jonkun jota en haluaisi aina
kuunnella,
mutta
menköön!
Kokeilkoon koukeroitaan
Rakentakoon riiminsä vaikka sivujen marginaaleihin
ruutujen risteyksiin
Hengittäköön paperille oman rytminsä,
jättäköön uusiutuvat jälkensä
kunhan ei jätä minua yksin
Sillä kynäni on kuin kotiavain
laukun pohjalla
turvana taskussa
Aina käden ulottuvilla
muistuttamassa
Olen kotoisin jostakin.
Mielensomistaja
Kun tuijottaa tarpeeksi kauan taivasta,
voi somistaa itsensä pilvenhattaralla
maalata mieleensä valkoista
avartavaa, sinistä, rauhoittavaa
sytyttää sisälleen, palan tai kaksi, aurinkoa
Paitsi silloin jos taivas on harmaana
inspiraatiota voi hakea vaikka linnuista
tai sateen raikkaista pisaroista
Iltaisin tähtikuviot ovat aina ajattomia
Niillä voi verhoilla hetkiä
ja korostaa haaveita
Tähdet kehystävät myös kauniisti unia
Unista saa mitä persoonallisimpia kuvia
Yö on sisustajan luovinta aikaa.
