Kultaseni,
sinun ei tarvitse todistaa kenellekään
mitään. Saat omistaa sisälläsi kaiken.
Saat asuttaa oman taivaasi katon ja
meresi pohjan. Saat myllätä maasi
pehmeäksi ja versoa koko sydämelläsi
mullasta. Saat elää omien vuodenaiko-
jesi mukaan, viihtyä niin valossa kuin
varjossa. Saat olla kotonasi juuri
tuollaisena, villinä, vapaana ja suloisen
sotkuisena. Eikä mikään maailmassa
voi pyytää sinua olemaan enempää
tai vähempää kuin oma itsesi.
Seuraa sitä polkua,
jolle sydämesi on
ehtinyt jo ennen
ensimmäistäkään
askelta.
Kultaseni,
kuu taivaalla on meidän
kaikkien, mutta mieti
tarkkaan, kuka ansaitsee
nuo tähdet silmissäsi,
kirkkaimmista kirkkaimman
tuikkeen ja pimeyteen
peittyvät yöt. Koko
yhden naisen
äärimmäisyyden.
Toiset sanovat, että se on
luovuttamista, kun lakkaa
hetkeksi taistelemasta
kaikkien meidän puolesta,
mutta niin pientä maailmaa
ei olekaan, etteikö se ansaitsisi
rakkautta. Siis pidä huolta
sinusta. Ilman sitä ei voi
parantua.
Se paikka sisälläsi,
jonne pääsee vain yksi
ihminen, mutta mahtuu
koko maailma. Palaa
sinne mahdollisimman
usein.
— sydän
Metsän reuna oli ainut paikka,
jossa hän todella kumarsi.
Hän halusi kasvaa isoksi ja
vahvaksi kuin puunrunko.
Sellaiseksi, joka ei lytännyt
ketään eikä tullut kenenkään
tallaamaksi, mutta jonka
pelkkä läsnäolo sai hengityksen
virtaamaan syvemmin, sielun
huokaisemaan helpotuksesta.
Toisinaan maailman meteliin
on vastattava samalla mitalla:
on käännettävä sydämen
kaiutinta kovemmalle.
Hän ei halunnut enää kiirehtiä. Hän halusi
kulkea päiviensä läpi niin hitaasti, että aina
oli aikaa istua ikkunan vieressä ja tuijottaa
sisäpihan lehmuksia, maata olohuoneen
lankkulattialla ja nähdä, miten taivas kutoi
ikuista taideteostaan, sulkea silmänsä ja
kuunnella hengitysaaltojen jatkuvaa virtaa,
taukoja niiden välissä, upota vanhaan, ajan
patinoimaan nahkanojatuoliin ja kirjoittaa
kaikesta siitä, mitä tapahtui sisällä
silloin kun ympärillä ei tapahtunut yhtään
mitään.
On yksi asia,
mitä ei koskaan
tarvitse hävetä.
Tuo valo sinun
sisällä. Kultaseni,
voit olla säröillä
ja silti säihkyä.
Hän tiesi, miten taika toimi. Hän
sulki silmänsä, hengitti syvään ja
kutsui kaikki osaset itsestään
paikalle. Sydän saapui ensimmäisenä
pamppaillen. Se riisui vaatteensa
ja istui eturiviin odottamaan. Ilmassa
oli samaa lempeää väreilyä kuin
kesäillassa, poutapilviä heijastavan
järven pinnassa. Tähän näytökseen
ei koskaan kyllästyisi.
