Vaikka tiputtaisit kaikki lehdet puustasi, rakkaus ei irtoa. Sillä rakkautta ei voi tehdä, ei aloittaa eikä lopettaa. Se on, sinussa ja sinusta riippumatta. Ainut mitä voit tehdä on tuntea. Enemmän. Useammin. Kipeämmin ja kauniimmin. Tiukan paikan tullen muistaa, että taivas kyllä avautuu, sille, joka antautuu. Rakkauden riepoteltavaksi.
Syvimpien merten
välissä
vain läpikuultava
iho.
Aavistus rajasta.
Sallia on
monimutkainen
sana.
Sydämen
ratkaistava.
Kun maailman
paino yllättää,
rakkaani, kultaseni,
muistathan silloin
hengittää,
hengittää syvään.
Kirkkaimmin tuikkivat
silmät tunsivat sen
parhaiten, kyynelten
valtameren.
Jos ainut mikä
sinussa on terävää
on lehtesi,
pidä niistä hyvää
huolta. Kuulitko?
Älä anna kenenkään
viedä
herkkyyttäsi.
Muista,
että kaikkea ei ole
tarkoitus
kantaa mukana.
Anna elämän
virrata.
Sydämen takana
avaruus
odottaa. Aina.
Miten kevyesti
hän kannatteli
tunteitasi, oli
ainut vahvuus
mikä merkitsi.
Hetkenä, jolloin kaikki tuntuu hajoavan, käänny jalkapohjiesi puoleen.
Maa on kannatellut niitä aina.
Surulla on tärkeä sanoma.
Jos annat sen laskeutua
syliisi, istut sen kanssa
kuin varpunen oksalla,
hiljaa, keinuen,
tulet huomaamaan,
mikä on kaikkein
kauneinta.
