”Mihinkään ei ole kiire”,
toistin hiljaa mielessäni
ja annoin tuulen lepytellä
ihoani kuin vasta
puhjenneita lehtiä.
Kesä oli viimein
saapunut eikä mikään
minussa malttanut
pysyä paikoillaan.
Avainsana-arkisto: tunne
Maailmanparantaja
Hän oli vain pieni tyttö
aikuisen naisen ihossa,
mutta hänen unelmansa
levittäytyivät kuin
jättiläismäiset käsivarret
maapallon ympäri
eikä hän pystynyt
hiljentämään sydäntään.
Hän oli maailmanparantaja.
Kaikelle on oma aikansa
“Laskeutumiselle on
oma aikansa,” huokaisi
meri ja venyi jälleen
kuun perässä.
Kaikki tyhjyys ei ole onttoutta
”Kaikki tyhjyys ei ole
onttoutta”, kuiskasi
sydän ja löi niin, että
jokaisella lyönnillä
sen ympärille kasvoi
hieman lisää avaruutta.
Se tiesi, että jotain
suurta oli tulossa.
Joskus osui ja kipeästi
“Sellaista valoa ei olekaan,
mikä ei olisi jollekin liikaa”,
sanoi aurinko ja kieltäytyi
himmentämästä itseään,
vaikka joskus osui varjoon
ja kipeästi.
Valo ja varjo, jonka syliin voit istua
Ei minulla ollut sellaista hoivaviettiä.
Tai kelloa, jonka olisin kuullut
tikittävän. Mutta sinun kantapäidesi
ääntä vasten kerrostalon lautalattiaa
minä kaipasin. Ja vaikka sitä oli vaikea
tunnustaa, halusin vain olla se hoitava
valo ja varjo, jonka syliin voit istua,
silloin, kun kaikki osuu liian kirkkaasti.
Liian kipeästi.
Hän kutsui esiin rakkautta
“Kaikkeus on
jo minussa”,
hän kuiskasi ja
yksi hengitys
kerrallaan,
kutsui esiin
rakkautta.
Aina on toivoa
“Aina on toivoa”,
hän toisti hiljaa itselleen
kuin olisi suorittanut
rukousta. Sillä syvällä
sisimmässään hän oli
päättänyt, että tapahtui
mitä tahansa, hän ei
enää antaisi itsensä
hukkua.
Ei taivas yön aikana putoa
“Kun aurinko laskee,
kuu nousee kyllä
pitämään vuoroa”,
hän kuiskasi itselleen
ennen nukkumaan
menoa ja vakuutti,
ettei taivas yön
aikana putoa.
