Joka vuosi sieluni
huokaisee helpotuksesta
samaan aikaan.
Mikä jälleennäkemisen
riemu, ja tunne kuin
olisit ollut siinä aina.
Liekkinä pinnan alla.
— kevät
Joka vuosi sieluni
huokaisee helpotuksesta
samaan aikaan.
Mikä jälleennäkemisen
riemu, ja tunne kuin
olisit ollut siinä aina.
Liekkinä pinnan alla.
— kevät
Kuu ja aurinko
loistavat samalla taivaalla
toistensa ansiosta.
Eikä kukaan meistä mieti,
kumpi hehkuu
paremmin.
— kaikki valo on yhteistä
Rakkaani,
pimeimmän hetken
keskellä muista:
jokaisessa meissä
asuu myös valoa.
Joskus se vaan on
visusti piilossa.
Ja vaikka tämä on
kaikkea muuta kuin
hauska leikki,
ennen pitkää, sinun
pitää silti etsiä.
Ehkä haavoja ei ole tarkoitus
koskaan täysin unohtaa, mutta
ajan myötä niitä on mahdollista
oppia kantamaan hellästi mukanaan.
Ja jopa nauttimaan. Niin kevyt on
askel ja kirkas se valo, joka syvien
varjojen perässä seuraa.
Pehmeimmät sydämet kantavat
aina toivon kipinää taskussaan.
Ne muistavat, millaista on olla
yksin ja hukassa. Ulkoapäin
ihan kunnossa, mutta sisältä
aivan palasina. Eivätkä ne
koskaan unohda, että pienikin
valonsäde oikeassa kohdassa,
voi joskus olla se ratkaiseva.
Sinä ihana säteilevä,
älä usko sellaisia tähtiä,
jotka pyytävät sinua
tuikkimaan pienemmin.
Jokaisen meistä valoa
tarvitaan selättämään
pimeä.
Ennen lähtöä aurinko lähetti
kauneimmat kukkasensa.
”Minä kierrän vain ympäri
maailman ja palaan takaisin.”
Toisille valosi tulee aina
olemaan liian kirkasta.
Loista silti. Loista niin
kuin se olisi syntymä-
oikeutesi. Ole ihana
oma itsesi.
PS. Edes aurinko ei onnistu
miellyttämään kaikkia.
On yksi asia,
mitä ei koskaan
tarvitse hävetä.
Tuo valo sinun
sisällä. Kultaseni,
voit olla säröillä
ja silti säihkyä.