Kohti ydintä

Harmaa päivä
Sisäpihan musta asfaltti täynnä
vesilammikoita
ja ruskeaan taittuvia lehtiä.
Näytti siltä kuin sade ja tuuli
olisivat saaneet koko luomistyösi
rapistumaan hetkessä.
Todellisuudessa,
suurimman osan teit sinä itse,
päästämällä elämän voiman
virtaamaan
lävitsesi.

Mainokset

Vastaa kun puu kutsuu

Aina kun olet vaarassa unohtaa,
johdata itsesi avaraan,
tarkenna katseesi kohti puun runkoa
näe, miten käsistäsi kasvaa oksia
(paljaita jos vuodenaika vaan on sopiva).
Anna juurten kietoutua sinuun,
mullan tarttua varpaidesi väleihin,
kuin virtaava vesi
kulje kehoasi pitkin ylöspäin
aina hamaan latvaan asti.
(Siellä? Hyvä.)
Nosta nyt hiuksesi pilvenreunukselle,
olet lehti,
joka huuhtoutuu tuulessa.

Sinulle joka kutsuit itseäsi etsijäksi

Sinulle joka kutsuit itseäsi etsijäksi.
Etsitkö itseäsi, häntä vai jotain muuta
kolmatta, silmää, kättä,
jalanlyöntejä, paljaita,
sydänjälkiä, ei sillä ollut väliä.
Tiedät sen kävelleen edelläsi kadulla,
kulkeneen perässäsi varjona.
Tunsit sen laskeutuvan,
juuri ennen meren ylle nousevaa
aurinkoa, nousevan ennen laskua.
Et luullut löytäväsi mitään,
mutta tiesit voivasi menettää kaiken.
Älkää ymmärtäkö väärin.
Se oli ainut mitä sinun täytyi
Se oli ainut mihin sinä pystyit.
Ja kun viimein pysähdyit,
tiesit etsineesi tarpeeksi.
Olit valmis kohtaamaan
kaiken mitä löysit edestäsi.

Vähän vähemmän viehättävämpi

”Jos ne ovat sinun kätesi,
voit tehdä mitä vaan,
vaikka repiä minut irti juurineen,
heittää mereen”, sanoit,
sinä kaunis, peloton, harvinainen.
Juuri tuollaista olisin aina halunnut
ikkunalaudallani tuijottaa.
Tarvitsin sinut rinnalleni,
siksi annoin täysin vapaana kasvaa.
(Joskus tosin toivoin,
että olisit ollut
edes vähän vähemmän viehättävämpi.)

Eikä sade voi ylöspäin ropista

Sinä kadotit pesäsi
minä lensin perääsi
koitin nimeäsi huutaa
et kääntynyt
olit jo päättänyt muuttaa

Nyt haihtunut on harmaa horisontti
taivaalla enää
pumpulinpehmeät massat
mannerten välille hajautuvat
yhteiset pilvenhattarat

Ne pysyvät
me liikumme
eri suuntiin
vaikka yhdeksi ja samaksi
linnunrataa luultiin

Niiden valkea pinta heijastaa
valoa valoa
sen annan siipiini tarttua
vihdoin turvassa
eikä sade voi ylöspäin ropista.