#Myösminä

#Myösminä, tiedät kyllä mitä.
Eikä tämä ole mikään itkun julistus vaan hetki, jolloin kehomme päättävät ottaa vallan takaisin.

Mainokset

Kohti ydintä

Harmaa päivä
Sisäpihan musta asfaltti täynnä
vesilammikoita
ja ruskeaan taittuvia lehtiä.
Näytti siltä kuin sade ja tuuli
olisivat saaneet koko luomistyösi
rapistumaan hetkessä.
Todellisuudessa,
suurimman osan teit sinä itse,
päästämällä elämän voiman
virtaamaan
lävitsesi.

Tuulen suojana

”Rakkautta on pysyä vahvana
silloin, kun on tarvetta”, sanoi puu ja nosti oksansa pystyyn myrskyn merkiksi. Niin paljon kun hän rakastikin tuulta, joskus tuli hetkiä, jolloin piti kerätä kaikki voima lähemmäksi runkoa,
toimia itse itsensä
tuulen suojana.

Kaksi haaveilijaa

”Mistä sinä haaveilet?”,
kysyi lintu puulta.
”Että voisin joskus lipua
taivaalla, pilven lailla.”
Lintui painoi päänsä
puun kuorta vasten.
”Minä haaveilen juurista,
jotka auttaisivat minua pysymään paikoillaan.”
”Tässä on sinulle aina paikka”,
vastasi puu ja liikautti lempeästi oksaansa.
Ja niin he molemmat nojasivat toisiinsa.