”Mistä sinä haaveilet?”,
kysyi lintu puulta.
”Että voisin joskus lipua
taivaalla, pilven lailla.”
Lintui painoi päänsä
puun kuorta vasten.
”Minä haaveilen juurista,
jotka auttaisivat minua pysymään paikoillaan.”
”Tässä on sinulle aina paikka”,
vastasi puu ja liikautti lempeästi oksaansa.
Ja niin he molemmat nojasivat toisiinsa.
Avainsana-arkisto: voima
Maan ja taivaan vuodet ja ajat
Kultapieni,
sinä olet kevään puhkeava runsaus
sinä olet kesäillan tyyni järvi
sinä olet syksyn liekehtivä maa
sinä olet pakkasyön rasahteleva hiljaisuus
sinä olet maan ja taivaan vuodet ja ajat
sinä olet äitisi lapsi ja isäsi tytär,
älä yritä olla yhtään vähempää.
Surun rakentama
Olla maan murtama ja rakentama,
suruksi sitä kutsutaan,
mutta mikä voisikaan olla
sen kauniimpaa?
Soturi I, II, III
Soturi yks, kaks, kolme
− tehtävä vaati paljon
aikaa ja jatkuvaa harjoitusta.
Se oli vaativa.
Tärkeintä oli muistaa kuolla
ja olla välillä lapsena,
muuten mikään ei voinut virrata.
Varjo
Tunteakseen auringon todellisen voiman
puu katsoi alaspäin ja tervehti varjoaan.
Pellon reunassa
Niin kuin siemen raivaa tiensä maan uumenista
kirjoitan itseni eloon.
Nousen pimeästä valkoiselle paperiarkille
kuin villilupiini tien pientareelle.
Painan juureni mustaan multaan,
nostan katseeni korppien siipiin,
niiden hohtaviin sulkiin.
En vieläkään tiedä miten kaikki sai alkunsa,
mutta tuuli nyt tanssittaa valkeaa varttani
pellon reunassa. Olen vahvasti valoon päin kenossa.
